YmpäristövaliokuntaYmpäristövaliokunta on JYYn hallituksen avukseen asettama toimija, jonka jäseniä yhdistää monipuolinen kiinnostus ympäristöömme, luontoon ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Olemme huolissamme ympäristöstä, luonnosta ja ihmisestä, mutta emme kuitenkaan tiukkapipoisesti. Yritämme herättää keskustelua, ylläpitää tervettä suhdetta muuhun luontoon ja vaikuttaa opiskelijoiden ja muidenkin ihmisten asenteisiin ja tekoihin erilaisten kannanottojen, retkien, tempausten ja tapahtumien avulla. Olemme olleet mukana järjestämässä mm. Autottomia päiviä, Älä osta mitään - päiviä sekä erittäin suosittuja polkupyörien huoltopäiviä, tehneet aloitteita ylioppilaskunnan hallitukselle, luomukartoituksia ja retkiä erilaisiin kohteisiin. Ympäristövaliokunta on esimerkiksi järjestänyt JYYn jäsenille mahdollisuuksia kokeilla melontaa, patikointia sekä tutustua muun muassa jätteenkäsittelyasemaan. Ympäristövaliokunta on valmis toimimaan yhteistyössä esimerkiksi muiden ympäristöalan toimijoiden kanssa. Valiokunnan alaisuudessa toimii myös luomuruokapiiri, jonka kautta voi tilata luomutuotteita edullisesti suoraan lähialueen tuottajilta. Meiltä voi lainata panttia vastaan muovimukeja, -lautasia sekä ruokailuvälineitä erilaisiin tilaisuuksiin kertakäyttöastioita korvaamaan. Uusia ideanikkareita ja reippaita tekijöitä tarvitaan, joten ota rohkeasti yhteyttä valiokunnan puheenjohtajaan tai tule suoraan tutustumaan toimintaamme joko kokoukseen tai vaikkapa jollekin retkelle. Tulevista kokouksista ja muusta toiminnasta on tietoa esimerkiksi JYYn verkkosivuilla. Toimintaan osallistuminen on avointa kaikille opiskelijoille. Ympäristövaliokunnan sähköpostilistalle voit liittyä osoitteessa http://lists.jyu.fi/mailman/listinfo/ymparisto-lista. TapahtumiaTo 09.09.2010
klo 21:00 JYYN AVAJAISBILEET | JYY GRAND OPENING PARTY | 21-03 | 3 / 4 / 5 €
Valiokunnan henkilötEveliina Viitanen Valiokunnan pöytäkirjat Valiokunnan linkkilista Astianlainauspalvelu Ympäristökilpailu Ympäristöviikko Luomuruokapiiri Uutisia
11.05.2010
Kierukka auki koko kesän
06.11.2009
Fokus ry ympäristökilpailun voittoon
|